ARKKITEHTI JA MUOTOILIJA

Alvar Aalto syntyi Kuortaneella 3.2.1898. Hän kävi koulunsa Jyväskylässä, valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseosta 1916 ja arkkitehdiksi Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta 1921.

Aalto perusti oman arkkitehtitoimiston Jyväskylässä 1923 ja avioitui Aino Marsion kanssa seuraavana vuonna. Aallot muuttivat Turkuun 1927 ja edelleen Helsinkiin 1933. Vuodesta 1936 he asuivat Munkkiniemeen valmistuneessa talossaan.

Alvar Aalto kutsuttiin modernistiarkkitehtuurin yhteistyöjärjestö CIAM:in jäseneksi 1929. Ystävystyminen maailmankuulujen arkkitehtien kanssa avasi ovet manner-Eurooppaan.

Paimion parantolan suunnitteluun liittynyt huonekalujen tuotanto joudutti Aallon kansainväisen maineen kasvua ja hän olikin 1935 perustetun Artekin kantavia voimia.

Alvar Aalto toimi Bostonin teknillisen korkeakoulun vierailevana professorina 1940 ja 1945-48. Hän oli Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtaja 1943-58, Suomen Akatemian jäsenen vuodesta 1955 ja esimies vuodesta 1963.

Aalto sai toimeksiantonsa teollisuudelta, 1950-luvulta lähtien yhteiskunnan eri instituutioilta sekä 1960-luvulta lähtien myös ulkomailta. Hän osallistui kaikkiaan 71 arkkitehtuurikilpailuun joista voitti 27.

Aino Aalto kuoli tammikuussa 1949, Alvar toukokuussa 1976 ja toinen aviopuoliso Elissa huhtikuussa 1994.

 

Aalto halusi osoittaa arkkitehtuurillaan että yksilön ja yhteisön välinen tasapaino on mahdollista saavuttaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä rikkomatta.

Hän suunnitteli kaikki rakennuksensa viimeistä yksityiskohtaa myöten mutta halusi luoda myös teollisen tuotannon tarpeisiin soveltuvia standardeja.

Aallon suunnitelmat muodostuivat usein myös tuotekehittelyn kokeilukentiksi ja suurin osa hänen designtuotannostaan onkin syntynyt rakennussuunnitteluprojektien ohessa.

Aallolla oli kyky saada varsinkin yksityisrakennuksia koskeneet suunnitelmansa toteutumaan sillä hän kykeni asettumaan myös rakennuttajan asemaan.

Kaupunkisuunnittelun päätöksenteko on persoonattomampaa ja siksi vain harvat Aallon suunnitelmista ovat toteutuneet täydessä laajuudessaan.