VÄINÖLÄ

Maanmittausinsinööri Väinö Aallon kodiksi 1926 valmistuneen rakennuksen alakerran muodostivat ruokasali, olohuone, isännän huone sekä kotiapulaisen huone ja keittiö. Yläkerrassa oli neljä makuu- tai työhuonetta ja sinne johtavaa portaikkoa koristavat joonialaispylväät.

Puutarhan puoleinen arkadi muodostaa pylväiden kehystämän kuistin. Talon pohjoispäätyyn Aalto suunnitteli piharakennuksen, jossa olivat ulkohuone, sauna ja saunakamari, autotalli sekä varastoja. Vuonnaa 1938 valmistunut lisärakennus poikkeaa tyyliltään päärakennuksesta.

Väinölä siirtyi Alajärven kunnan omistukseen 1952 ja siitä tehtiin kunnanlääkärin virka-asunto. Rakennukseen eteläpäätyyn lisättiin lääkärin vastaanottotilat sisältänyt siipiosa. Vuosina 1960-76 rakennusta käytettiin pääasiassa asuintiloina ja 1977-99 kunnan virastotiloina.

Väinölän alakerta saneerataan keväällä 2010 aloitettujen töiden myötä kokous- ja näyttelytiloiksi. Eteläsiipeen tulee wc-tilat ja varastoja. Yläkerran ja piharakennuksen tilojen saneerauksesta sekä niiden käyttötarkoituksesta päätetään myöhemmin.

Olohuone 40-luvun lopulla, Okacolor
Väinölän olohuonetta Olavi Korkea-ahon 20.10.1947 ikuistamana. Kuva: OkaColor Oy:n kokoelmat, n:o 4775.

Väinölä pieni
Rakennussuojelulailla 1985 suojellun Väinölän ulkoseinät maalattiin siniharmaaksi 1997. Kuva: Alajärven kaupungin kokoelmat 2008.