MAMMULA

 J.H. Aalto halusi muuttaa keskemmälle piiriään, joten hän osti Alajärven keskustassa sijainneen talon sisällissodan päätyttyä. Talon peruskorjauksen yhteydessä nuori Alvar Aalto pääsi kokeilemaan tulevia arkkitehdin siipiään.

Alvar Aalto suunnitteli vanhempiensa kodin kunnostuksen mm. huonejärjestystä muuttamalla. Talon ulkolaudoitus uusittiin, ja Aalto käsitteli pinnan ohuella tervevedellä. Rakennukseen tehtiin myös uusi etukuisti, jonka satulakattoa kannatti kaksi "sisennettyä" pylvästä. Järven puoleiselle seinustalle tuli sisäkuisti jossa oli pikkuruutuiset ikkunat. Kuistin kattoon Aalto maalasi mietelauseen: "My home is my castle" (Kotini on linnani).

Mammulaa mielenkiintoisena koekenttänä pitänyt Aalto toivoi valtion virastotalon tieltä 1960-luvun lopulla siirretyn talon eteiskuistin palauttamista alkuperäiseen asuunsa. Eritysesti hän kantoi huolta etukuistin pylväistä. Kunnan omistaman rakennuksen rapistuttua Aalto ei kuitenkaan enää katsonut sitä säilyttämisen arvoiseksi. Viimeiset vuotensa Kurejoen rannalla viettänyt Mammulan talo huutokaupattiin ja purettiin polttopuiksi 1972.

Lue lisää ( Viikkosanomat 34/1972 )

 

Kuvasta erottuvat hyvin Aallon ideoimat, Mammulan etukuistin sisennetyt pylväät. Kuva: Alajärven kaupungin kokoelmat.

Mammula 2